perjantai 8. kesäkuuta 2012

Tanskan inspiroima






 


Nämä Tanskan inspiroimat aikaansaannokset on ihan pakko vilauttaa ennen vipoja Köpis kuvia. Heti samana päivänä reissusta palattuamme raahattiin makkarin hailakka lipasto pihalle "eiks tää oo ihan hyvä"-kommenttien saattelemana ja maalasin sen valkoiseksi. Seuraavana aamuna pääsin jo liisterin kanssa toteuttamaan Tanskasta saamaani ideaa tapetoida lipaston peiliovet. Samalla tapetoin vielä pikku neidin tuolit. Sisko kävi eilen iltakahvilla ja totesi, että tää on taas ihan mummin näköistä ♥. Vielä ainakin keittiönjakkara pääsee tapettikäsittelyyn. Sitä varten ostin Retrovillasta palan tummapohjaista tapettia ja Tiimarista decoupage lakkaa. Mietin ja pohdin pitkään, mitä ihanaa retroa tapettia sitä ostaisikaan kotiin. Mies ehti juoda jo siinä välissä kahvit, kun pyörin hyllyn edessä ja mietin. Oli kiva, kun tapetteja sai ostaa metrin pätkissä sekä kokonaisissa rullissa. Paperikori pullistelee nyt ihanaakin ihanempia rullia.

Huomenna me suunnataan Espooseen ystävän kolmekymppisille ja jatketaan sieltä matkaa Muumimaailmaan. Ihanaa olla lomalla ja vailla suurempia suunnitelmia ♥ Liikennepuistoa, leikkipuistoa, museon lastennäyttelyä ym. lapsille mieleistä puuhaa ollaan koitettu järjestää.

24 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tanskalainen tyyli on tosi nättiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Siellä oli niin söpösti puettuja lapsiakin. Yhdestä tavaratalosta olisi löytänyt kaikki omat suosikkimerkkini sisustuksessa ja vielä paljon muuta...

      Poista
  2. Voi että on suloiset uudistukset!Ja tuo vihreä harakkapöytä (onko se edes harakkapöytä vai keksinlö sen itse..) on ihan täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin hetken nyt näin :) Mies aina toteaa, että ei ole sanomatta selvää, että ne olis vielä huomenna noin. Tykkään kyllä itsekin, eikä kaikilla ole samanlaisia. Harakkapöytä, tuota nimeä olen nähnyt muuallakin, se se varmasti on. Löysin pöydän huutiksesta ja ilmeisesti se on vielä alkuperäisen värinenkin. Muistelen että se olisi kulkenut aina edellisen omistajan matkassa ennen meitä.

      Poista
  3. Söpöt tuunailut! Juuri noita tapetteja & kauniita papereita haikailisin tännekin helpommin saataville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaat varmaan miten mies ilahtui, kun sai kantaa kassillisen tapereita käsimatkatavaroina :D Niitä ostin melkein joka kaupasta ja vielä paljon lisääkin olisin voinut tuoda. Olivat mielestäni edullisiakin vielä.

      Poista
  4. Tosi kaunista on! :) Itsekin joskus ihaillut tapetoituja kaapin ovia,muttei vielä ole ollut sellaista kaappia, johon olisi viitsinyt tapetteja laittaa. Mekin ollaan kuun lopussa menossa ihan muutamaksi päiväksi kööpenhaminaan. Olisko sulla hyviä putiikki-vinkkejä? Lähinnä ihania sisustus- ja lelukauppoja kaipailisin :) Kuulostaa tosi kivalta toi, että tapetteja saa metreittäin, kun tykkäisin monesti ostaa just pikkusen jotain tapettia, mutta täällä aina pitää ostaa koko iso rulla, höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja tapettirullia tuskailen itsekin. Monesti just se metri, pari olis ihan riittävästi. Tuossa alemmassa postauksessa luettelemani putiikit oli kaikki tosi kivoja. Loving whiten Hannilla oli hyvät vinkit kaupoista ja Niinan unelmissa myös. Iso tavaratalo Magasinet du Nord siinä ihan keskustassa on sellanen mistä löytyy ainakin melkein kaikki tanskalaiset sisustusmerkit ja iso leluosasto myös. Illumum bolighusissa oli ihania juttuja lapsille ja kodinsisustusta myös.

      Poista
    2. Multa oli mennyt edellinen postaus ihan ohi, täytyykin sitten katsoa sieltä :) Kiitos vinkeistä!

      Poista
  5. Vautsivau! Mulla on lasten vaatekaapin tapetointi ollut jo pitkään mielessä, mutta sopivaa tapettia ei löydy omista varastoista eikä ole tullut haettua kaupastakaan. Kenkälaatikoita löytyy pino tapetoitavaksi. Kauniilta näyttää nuo sinun tapetoimasi asiat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenkälaatikoita olen minäkin tapetoinut. Kaupassa aina katsovat ihmeissään, kun niitä kyselen. Vanhan kodin tapeteista tein laatikot muistoksi siitä kodista. Tapetti on kyllä kätevä tapa uudistaa ja aina jää hukkapaloja yli tapetoidessa. Ja tapetin saa helposti pois jos alkaa kyllästyttämään :)

      Poista
  6. Ihania tapetointeja ♥ Mulla on vähän samanlaista puuhaa mielessä :) Huomenna Tanskanmaalle, jee ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisporukassa saat varmaan rauhassa tutkia kaikki kivat paikat :) Ihanaa matkaa <3

      Poista
    2. Joo, mun miehen kanssa ei ostosreissut onnistu sitten millään ;)

      Poista
  7. Neuvotko joskus kuinka tapetoit laatikoita?
    sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus voisin vaikka kuvatakin. Helppoa hommaa, vähän kuin lahjoja paketoisi :) Liisterin laitan aina tapettiin ja siitä taittelen ja laikkaan laatikon päälle.

      Poista
  8. Ui ui ui, miten Ihanan näköistä!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) taas sellaista Hannan näköistä ;)

      Poista
  9. Voi että mitä ihania pieniä yksityiskohtia. Mun tuli melkein pakon omainen tarve alkaa virkata tuollaista pöllöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oliskin kiva virkata! Liikkikset isot silmät :)

      Poista
  10. Ihania ideoita olet saanut matkaasi reissulta! Ihastelen värimaailmaasi ja kaikkia pieniä kivoja yksityiskohtia <3
    Antoisaa lomailua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tanskalaiset ne osaavat nämä sisustusjutut! Kaikkialla oli niin kaunista! Rakastan yksityiskohtia ja eletyn elämän tuomia kerrostumia sisustuksessa.

      Poista
  11. Niin ne vaan Tanskassa osaavat, mutta tosi hyvältä näyttää sielläkin! Kivoja värejä ja iloinen tunnelma täällä blogissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että iloinen tunnelma välittyy sinne ruudun toiselle puolellekin, se on tarkoituskin :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥