maanantai 27. elokuuta 2012

Skafferi



  
Seuraava projekti on ruokakomeron rakentaminen ja deadline viikonpäässä.
Huomattiin, että ollaan asuttu täällä kohta puoli vuotta ja skafferi on edelleen tekemättä. Ovi on ollut olemassa jo toista vuotta ja keväällä putsasin vanhat rapistuneet maalit ja maalasin sen uudelleen. Tänään setäni kävi katsastamassa työmaan ja uskon että ennen viikonloppua meillä on komero pystyssä ja maalausta vailla valmiina. Sitten pääsenkin täyttämään sitä kivoilla purkeilla ja purnukoilla, reunustamaan hyllyjä pitseillä tai suloisilla hyllypapereilla ja hakemaan läheiseltä luomutilalta pari kennoa isoja, ruskeita kananmunia hyllyjen täytteeksi.




 ***

Muistakaa Joutomaan ARVONTA
Vielä pari päivää aikaa osallistua tuossa alempana Kotileikki-printin arvontaan :)

 

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Ihana ihana JOUTOMAA ♥ ARVONTA


Retkeilin lasten ja äitini kanssa pari viikkoa sitten Kouvolaan museokortteliin ja pienoisrautatiemuseoon. Kahvila- ja lahjapuoti Onnenkukossa (siellä oli muuten maailman parasta mustikkapiirakkaa) törmäsin näihin iki-ihaniin Joutomaan printteihin ja kortteihin. Molemmille lapsille ostettiin tällaiset Reetta Isotupa-Siltasen printit ja parit ihanat kortit. Tutkimusmatkan värit olivat kuin tehty pojan huoneeseen. Neidin kanssa käytiin (kuten aina ;) hieman kädenvääntöä mikä valitaan. Sain ympäripuhuttua tuohon Kotileikkiin.





 Printin takana luki:
"Mitä voit löytää Joutomaalta?
Jotain uutta, jotain vanhaa jo käytettyä,
jotain sinistä, ehkä aarteen?"




  Kiitokseksi teille 
102 kirjautuneelle lukijalle ja 
58 facebook tykkääjälle ja 
kaikille muille täällä kävijöille ja 
ihania viestejä jättäville 
saan ilokseni ARPOA yhteistyössä Joutomaan Reetan kanssa yhden tällaisen 

♥ signeeratun Kotileikki printin ♥


Käy kurkkaamassa Reetan blogia (klik) ja nettiputiikkia (klik) ja kerro mikä on oma suosikkisi Reetan töistä. Sen kirjaamalla kommenttiboksiin ja selvän nimimerkin jättämällä pääset mukaan tähän iki-ihanaan arvontaan :) Arvonta aikaa on keskiviikkoon 29.8. asti.

Kiitos teille ihanille ♥



maanantai 20. elokuuta 2012


 Rautasänky, taas! 
Mutta enempää meille ei mahdu. 
Tosin toivon joskus löytäväni vielä meidän Ikean version tilalle oikeasti vanhat, kaksi samanlaista.











Huonekalut, joilla on tarina ja historiaa ovat meillä niitä rakkaimpia ♥ Tämän sänky tuli Kemiöstä. Kyselin myyjältä (synt. ennen sotia) sängyn historiasta ja hän kertoi sängyn olleen hänen lapsuudenkodissaan joka on vanha maalaistalo ja rakennettu noin 1850. Talo toimii nykyään museotalona. Hänen isänsä on syntynyt v. 1900 ja kodissa oli neljä poikaa ja neljä tyttöä. Sänkyjä on siis tarvittu. Vanha emäntä oli jo aikanaan tallettanut talon vanhoja esineitä ja huonekaluja, ja ne ovatkin säilyneet hyvin ja nykyään uudelleen käytössä. Talon vanhin aito esine on vuosiluvun mukaan vuodelta 1734 oleva mankelilauta.

Myyjä arveli sängyn olleen käytössä vielä 1930-luvulla ennen hänen isänsä avioitumista. Sänky on ollut talon varastossa vuosikymmenet eikä sitä ole käytetty myyjän aikana. Nyt hän oli mielissään että sänky pääsi hyvään kotiin ja vielä käyttöönkin.

Meillä sitä kyllä rakastetaan ja tyttö muistaa esitellä joka ikiselle vieraalle uuden prinsessasänkynsä.
 ♥ 

Pienet muutokset saavat aina aikaan isomman myllerryksen. Tiedätte varmasti mitä tarkoitan! Eteisen lampetti pääsi neidille lukuvaloksi, sinne laitettiin toinen messinkilampetti ja nyt mietin pitäisikö vielä verhotanko vaihtaa messinkiseen, noiden sängyn nuppien ja lampetin mukaan. Messinkiset vanhat verhotangot meillä onkin muualla paitsi lastenhuoneissa ja khh:ssa. Ja sitten pöytälampun jalkakin voisi muuttua ja... Tuota patjaa suojaavaa lakanaakin ehdin vaihtaa kertaalleen. Nyt siinä on tätini käsinvirkatut pitsilakanat ♥


***

Jo 100 kirjautuneen lukijan kunniaksi tulossa lähiaikoina ihana ihana arvonta ♥
Kiitos teille jokaiselle, että jaksatte käydä täällä ja jättää ihania viestejä.
Kerron pian lisää :)
 
 

keskiviikko 15. elokuuta 2012


Valmis sänky








 Jännitin vieläkö nukensänky on siellä mistä olin sitä katsellut. Onneksi oli. Pääsin siskon luo ompelemaan saumurilla ja valmiita patjoja syntyi ihan suitsaitsukkelaan. Siskon jemmoista löytyi vielä tyynykangas, kangas yhteen patjaan ja fleeceä peiton täytteeksi. Serkkupojan molla sai kruunupäässä heti ensimmäisenä kokeilla sänkyä. Kotona milloin zuzupets, milloin pupu tai apina pääsivät vuorotellen nukkumaan.

Meidän "oikea" prinsessakin sai uuden sängyn. Melko samanlaisen kuin veikalla ja olohuoneessa, mutta valkoisen. Oli jotenkin liikuttavaa, kun 3 vee toivotti eteisessä sängylleen -tervetuloa kotiin ♥ Alku yönsä tämä prinsessa nukkui mahdottoman levottomasti ja kiukkuisena, liekö herne painanut patjan alla...

 

lauantai 11. elokuuta 2012


Prinsessa ja herne






Ihan on jo syksyn tuntu ja tuoksu. Aamulla lapsille sai pukua ulos välikausihaalarit ja omia varpaita palelee ilman villasukkia. Pihahommien sijaan sormet syyhyäisivät ompelemaan. Kasailin kivoja kankaita pinoon, joista ajattelin tehdä oman version Mailegin prinsessasta ja herneestä. Jotenkin se malkein 90 €:n hinta hirvittää, lelusta! Idea syntyi kun näin kivan pienen nukensängyn ja virkattuja Mailegin prinsessoja saa ostaa myös ihan erikseen. Myös Prinsessa Tättähäärä saa ensi viikolla uuden sängyn ja vanha puusohva palaa keittiöön. Niin sen vaan kuuluu olla! Olen kaivannut sohvaa takaisin keittiöön koko tämän 4 kuukauden ajan mitä täällä ollaan asuttu. Rautasänkyyn ajattelin muutamaa värikästä patjaa ja herneen jo virkkasin valmiiksi. Toivottavasti toteutus onnistuu niin kuin mielessäni kuvittelen. Lukuvaloksi prinsessalle on vanha messinkinen seinälampetti. Ja verhotankokin menee sitten sängyn messinkinuppien ansiosta uusiksi...

keskiviikko 8. elokuuta 2012

 Tikkakoski mummon jäämistöstä. 
Tykkäänkö vai en, en tiedä!








Ensin kokeilin tuon korin kanssa, ei hyvä, liian romanttinen. Noiden alempien kuvien värikkäisen laatikoiden kanssa saattaisin vaikka tykätäkin. Ompelukone on ollut muutaman vuoden setäni jemmoissa säilössä. Hakiessani huikkasin, että saatan vielä palauttaa... Tuosta sivulaatikosta löytyi alkuperäinen laatikko puolineen ja nuppineuloineen. Tyttöjen vanha ompelukirja on 2 €:n kirppis löytö viime kesältä. Muistojen taulun sain lahjaksi täyttäessäni pyöreitä vuosia. Siinä on kuvia mummistani, äitini lapsena käyttämän turkin nappi, käsinvirkattua pitsiä...

Lapset ovat mummulassa yökyläilemässä. Kiertelin kirpparit oikein ajan kanssa ja löysin tuon vanhan messinkisen kehyksen ja nuo vanhat postikortit ♥ Lounas treffit mieheni kanssa ja tämä ihana hiljaisuus kotona. Ei ollenkaan hassumpaa!

***

Uusia lukijoita on taas tullut lisää, tervetuloa! 
Teitä on jo tosi paljon! Facebookissa ajattelin pitää pienen arvonnan kunhan 50 tykkääjää täyttyy :) 
Löysin kirpparilta pinon suloisia retro tyynyliinoja, niistä ajattelin arpoa kaksi teille. Joko käyttöön tai vaikka mekko ompeluksiin.

maanantai 6. elokuuta 2012







Maanantaipäivän kuvat. Taulu on löytö Porvoon kirpparilta. Sisko totesi, että ei olisi pari vuotta sitten uskonut, että ostan tällaisen. Väreihin ihastuin ja kehykseen. Taulu jäi vaivaamaan eikä hintakaan ollut paha. Onneksi ostin sillä tykkään siitä koko ajan enemmän! Kehykset ovat ihan samaa sarjaa, mitä osa vanhoista (tyhjät) kehyksistä meillä. Aiv-pullokorissa on kätevä säilyttää peittoja ja tyynyjä. Niitä kun on. Porvoossa neiti ihasteli jossain putiikissa isoa koria ja totesi että "tämähän olisi hyvä peitoille". Äitinsä tyttö! Aiv-kori oli ollut vihreä, mutta myyjä oli ehtinyt maalata sen valkoiseksi. Parilla purkilla vihreää spraymaalia asia korjaantui. Huomaan tykkääväni kokoajan enemmän väreistä ja alkuperäisyydestä. 
Kesän vikat kaverisynttärit juhlittiin tänään. Kaksivuotias punapää ♥ Ai niin ja mummon vanha Tikkakoski on vielä auton takakontissa...

Sateen ropinaan on hyvä nukahtaa ja aamulla ropina antaa ikäänkuin luvan jatkaa vielä unia.