maanantai 7. tammikuuta 2013





Joulu on siivottu ja vähän keväisempää jo kaivettu esille. Joulukuusi sai tänä vuonna olla ennätyspitkään sisällä. Yleensä ollaan heivattu se pihalle uuteen vuoteen mennessä ja uutta vuotta vastaanotettu tulppaanien kanssa. Tänä vuonna en ehtinyt/jaksanut. Ja voi miten ihanaa, kun on edes hetken päivällä valoisaa. Helmikuussa neljältä ei ole enää pimeää.
 
Pastellien vastapainoksi olen huomannut haalivani pieniä pilkahduksia mustaa. Kuten moni muukin :) Nytkin varastossa on menossa maalaustalkoot. Mustaa hyllyä pojan huoneeseen, keittiössä Marimekon mustaa siirtolapuutarhaa ja prinsessan yksi pinnatuoli maalataan myös mustaksi. Tyttö sai joulupukilta brion mustan tiskialtaan keittiönsä täydennykseksi ja sen ja Masalinin kärpässieni opetustaulun kaveriksi kaipasin jotain ryhtiä. Yritän vältellä liian lällyä tunnelmaa, joka tyttöjen jutuista helposti tulee. Paperipallot, kovin suosittuja näköjään nekin, toin Köpiksestä. Niillä ajattelin korvata "prinsessakatoksen".
 
Viime viikon arkivapailla sain taas paljon aikaiseksi. Kuvailen niitä teille nähtäväksi. Mukavaa tammikuun tokaa viikkoa. Ensi viikonlopun olen pitkästä aikaa vapaalla. Sen voimalla ahkeroin kolme pitkää iltaa.


24 kommenttia:

  1. Teillekin tais tulla bambi-söpöliini joululahjaksi...? Ihanan keväisiä kuvia jo. (Meillä on vielä täys joulu... Pikkuhiljaa karsin, kun kuusikin voi vielä hyvin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli joo, raahasin bambin Köpiksestä ja meinasin kokonaan unohtaa paketoida sen pukinkonttiin :)

      Poista
  2. Voi miten kivoja nuo pallot :) Saako ne jotenki taitettua kokoon säilytyksen ajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tosi kätevät littanat puolikaaret. Helppo jemmata kun kyllästyttää :)

      Poista
  3. Toi ylin kuva on niin herkullinen! :)

    VastaaPoista
  4. Sulle ois tunnustus mun blogissa. Käyppä kurkistamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tunnustuksesta! Olen vaan toooosi huono niiden kanssa. Yhtään en ole vielä saanut tehtyä...

      Poista
  5. Löysin söpön blogisi Mäkisen kaupan tunnustuksen kautta, ja tänne tulen toistekin :) Valloittavia tyynyjä ja ihastuttava tapetti muuten näissä kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan Hiljamaaria! Uusista lukijoista on aina ihana kuulla :) Tule toistekin!

      Poista
  6. Mulla hiipi musta sisustukseen mukaan viime keväänä, pieninä ripauksina ja muutoin pastellisten värien kanssa se sopii tosi hyvin! Tuo vähän särmää :)
    Keittiössä meillä on mustat verhot (no jouluna oli punaiset) ja rakastan niitä!

    Teillä on kyllä suloisen näköistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sitä särmää olen kaivannut. Meillä oli jo vanhassa kodissa mustia kehyksiä, mutta nyt kaipaan vielä vähän lisää :) Ja kohta sitten taas maalaan joksikin muuksi :D

      Poista
  7. Nättejä, iloisia kuvia. Mukavaa tammikuuta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisia pakkaspäiviä toivon sinnekin! :)

      Poista
  8. Voi miten nättiä! Olen uusi tykkääjäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan :) Teistä uusista on aina niin kiva kuulla ja ihan ihmetellen katson tuota lukijapaneelia! Kiva, kun käytte täällä ♥

      Poista
  9. Meiltä tuntuu pastellit kadonneen kokonaan ja tilalle hiipinyt ihan omituisia värejä (kuten musta ja ORANSSI?, mistä se oikein tuli??). Mutta kylläpä vaan silmää miellyttää :)

    Kiitos muuten viimeisestä, oli ihanaa ja ihan ajan kanssa. Olin seuraavat pari päivää ihan tunnelmissa. Kyllä ne ystävät on vaan elämän suuria tärkeitä asioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se on se kevät!? :) Taidettiinkin höpetellä niistä meidänkin inhokeista, keltaisesta, mintusta, lilasta, joita nyt on koko koti täynnä :D Teidän uudet tyynyt oli tosi kivat ja ihan Annin näköiset.

      Poista
  10. Sulle on tunnustus mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tunnustuksia on ihana saada, mutta olen toooosi surkea niiden kanssa. Pitäisiköhän ryhdistäytyä ;)

      Poista
  11. Oi, pitäsköhän sitä jo itsekkin päästää irti kuusesta. Tänä vuonna se on ollut jotenkin vaikeampaa,kun ennen :/ Ehkä mäkin tsemppaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun kuusi lähti tuli keväisempi olo. Töissä juteltiin miten ihmiset toivottelevat jo hyvää kevättä ja täysi talvi menossa ;)

      Poista
  12. Hei Hanna, mullakin on tunnustus sulle mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula ♥ Yritän tsempata niiden kanssa.

      Poista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥