maanantai 15. huhtikuuta 2013

eteinen







Pieni, aina hiekkainen, lapasia ja kypärämyssyjä kadottava. Sellainen se on. Viikonloppuna sain onneksi talvikenkiä ja toppavaatetta pestyä tilaa viemästä. Syksyllä töiden ja kiireisten aamujen alettua hermostuin aina kadoksissa oleviin lasten vaatteisiin niin, että kasattiin koriin esille kaikki kuhunkin kauteen sopivat ja muut ovat sitten kaapissa jemmassa. Korista valitaan sopivat ja siihen ne pitää riisuakin, näin myös mies löytää oikeat ;) Vanhoilla puulaatikoilla tehtiin lisätilaa kengille. Liukuovien taa piiloutuu aikuisten ulkovaatteita ja kenkiä. Omat takkini säilytän tässä "lahossaromussa".
 
Penkille on helppo laskea postit ja kassit. Kassit, joita meillä on kuulemma iiiihan liikaa! Tuo vihreä kassi kuljettaa välilapasia, villapukuja, vaihtovaatteita kodin ja päikyn välillä. Väliovenkahvassa roikotan omaa laukkuani ja eväskassia. Lagerhausin pilkkukassissa Pepin heppa matkaa aina päikkyyn mukaan.
 
Eteisen lattia on hassustipäin ladottu. Rakentajien ja oma käsitykseni salmiakkikuviosta oli ihan päinvastainen. Aluksi kiukutti, aika paljonkin, mutta kaikkeen tottuu. Mies fiksuna tokaisi, että ainahan voin tulla kotiin päävinossa, niin ruudutus on oikea.
 
 
Miten teillä pysyy eteinen järjestyksessä?


25 kommenttia:

  1. Huonosti pysyy järjestyksessä. :D Meillä on juuri menossa eteisen muodonmuutos ja se aiheuttaa kovasti päänvaivaa. Meillä kun varsinaista eteistä ei ole, vaan pieni kuisti hoitaa sen homman, niin kaiken mahduttaminen sinne on hankalaa. Vaikka kyse onkin vaan kahden aikuisen vaatteista ja kengistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että ei olla ainoita :D sisäänpääsyä hankaloittaa usein lasten lattialle riisumat vaatteet. Ai että se saa minut kiehumaan..

      Poista
  2. Ei eteinen ei pysy sitten millään järjestyksessä. Meillä on todella pieni eteinen jossa kahden aikuisen ja neljän lapsen tavarat. Yritän kyllä miettiä ja hahmottaa miten sen saisi toimimaan.. :)

    voi kun nauratti tuo miehesi kommentti pää vinossa kotiin tulemisesta. Sitä positiivista ajattelua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päävinossa ja katse varpaissa, että näkee mihin astua :) neljän lasten kamppeissa onkin varmasti pähkäilemistä, kun tuntuu olevan jo näiden kahdenkin. Lapset menee varmasti hukkaan ;)

      Poista
  3. Nykyinen rakennusajan aikaisen vuokra-asunnon eteinen on ihan liian pieni. Meillä on juoksuvarusteita, ratsastuskypäriä, tallikenkiä, lasten ulkohaalareita yms. vaan yksinkertaiseni niin paljon, että vaikka kuinka karsii ja järjestää niin tila ei vaan riitä siistin näköiseen lopputulokseen. Mutta kummasti vaan kaikkeen tottuu, ja kun tämä on vaan väliaikainen koti, niin ei myöskään - usein - juuri edes haittaa tuo epäesteettisyys :)

    Salmiakkiruutulattiasta olen kuullut, että rakennusmiehet eivät mielellään sitä suostu laatoittamaan kun on niin työläs, reunoilla pitää vähintään joka toinen laatta leikata ja siisti jälki vaatii tarkkuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laattoja oli leikattavaksi asti, mutta yhteiset termit oli hukassa. Diagonaaliin taisi olla oikea sana :)

      Poista
  4. Samantyylistä kori/laatikko-meininkiä täällä, tosin eipä sekään malta siistinä pysyä.

    Sulla on ihastuttava nahkalaukku. Mitä mallistoa/merkkiä se on? Etsinnässä on, kiva ja hyvän hintainen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korit kaapissa ei meillä toimineet. Lapset laittoivat vääriin koreihin ja mies ei osannut etsiä, eikä taida kyllä vieläkään tunnistaa mitkä kuuluu kenellekin.

      Nahkalaukku on HouseDoctorin. Se tuli vähän sattumalta vastaa ja sain vielä ale hintaan vipon kappaleen. Tykkään siitä joka päivä vaan enemmän!

      Poista
    2. Heei, kiitti laukku-infosta! :) Ihanuus oN!!!

      Poista
  5. Pää vinossa! :D :D Hih, mainio sutkautus!
    Mutta juu, semmoisiahan ne eteiset tuppaa olemaan.. Pitäis olla niin hirveen iso tila että saisi kaiken nätisti piiloon. Mutta toisaalta, se on elämää vaan. :) Teilläkin on niin kauniita asioita ja iloisen värisiä vaatteita, että kivahan tuollaisia on katsella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D kiusallaan oikein varmaan tuon tokaisi ;) luulen että oli varma, että puratan koko lattian.
      Totta. Tärkeä ja samalla aika turha tila. Tavarat kun pysyy omilla paikoillaan auttaa se jo paljon.

      Poista
  6. Ei meillä oikein pysykkään :) Mutta yritetään jotenkin... vanhoja puulaatikoita ja erilaisia säilytyslokerikkoja on käytössä. Lisäksi yläkertaan vievien portaiden alla on kiva kaappi jonne olemme tehneet paljon hyllyjä, loistava paikka kengille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että ei muillakaan. Nykyään ei sentään ole enää rattaat tien tukkeena :) läjä kenkiä ja vaatteita voi kyllä olla..

      Poista
  7. Meillä on toistaiseksi toiminut aika hyvin eteinen. =) Ainoa mitä ehkä voisin tehdä toisin, niin voisin sijoittaa lasten eteisenkaappiin sisälle semmoisen pyyhekuivausputken. Jonka päällä saisi sitten kuivatetua rukkasia ja kenkiä.. =) En kyllä tiedä saako sellaista kaappiin edes sijoittaa..
    Meijän kaapit on suunniteltu niin, että on harrastekaappi, lasten kaksi isoa eteisen kaappia, jossa toisessa matalalla vaaterekki + kenkähyllyt ja toisessa korit ja hyllyt.. Toisella puolella on "aikuisten" kaapit ja vieraille oma osionsa. Kaiken saa kivasti pois silmistä isojen ovien taakse. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuivaus teline oliskin kätevä. Kuivauskaappi meillä on kodinhoitohuoneessa ja märimmät viedään sinne. Vieraat monesti jättävät takkia noihin lasten naulakoihin, mutta vanhassa kaapissa on (ainakin pitäisi olla ;) tilaa niille.

      Poista
  8. Vaan onpas hyvin järjestetty teidän eteinen! Olkoon sitten pieni, mutta hyvin on "kasassa".
    Meillä on myös pieni eteinen ja liikaa vaatteita, meitä kun on sitsemän niin voit kuvitella sitä kenkien ja takkien määrää!
    Meillä on kaapisto eteisessä, josta muuttaessamme halusin eroon, mutta joka onkin osoittautunut hyväksi koska se kätkee sisäänsä aikuisten ja teinien takit ja osan kengistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kausien vaihtuessa viikkaan ja järkkään neuroottisesti :) välikausikamppeet on heikkouteni ja niitä myyssään erityisen innolla. Kunhan tuo multapenkki etupihalta paljastuu, kiroan kaikki ne likaiset kamat ;)
      Seitsemän kamoistaen kyllä selviäis. Jo nuo miehen 45 kengät tukkii eteisen lattialla lojuessaan...

      Poista
  9. Oi,eteinen on ikuinen murheenkryyni.Teillä näyttää kovin siistiltä ja selkeältä,tuolta oikeesti löytääkin varmasti etsimänsä eikä uloslähtö mene hikipäässä kiukutteluun sekä äidiltä että lapsilta :) Koti vaihtui välissä ja karsin pienet ja epäsopivat pois mutta silti mikään ei mahdu mihinkään.Nelivitoset kengät kuulostaa kovin tutuilta ja lisäks miehen kolme lätkäkassin kokoista harrastekassia pitäis jonnekin sievästi piilottaa.Takakonttiin?Meillä pitäis siivousvälineetkin mahduttaa verannalle enkä vielä edes tiedä miten kesytän kenkäkaaoksen..No,vähitellen tehdyt ratkaisut on ainakin loppuun asti mietittyjä mutta kylläpä ottaa koville keskeneräisyys.Onnittelut talvikamojen pesu-urakasta,miulla olis vielä edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien eteinen taitaa olla murheenkryyni, luulisin. Mites verannalle jotkut sellaiset vanhan tyyliset penkit/laatikot samalla, mihin saisi kätkettyä vaikka niitä siivousvälineitä? Mielenkiinnolla odotan mitä keksitte. Koti ainakin on ihana ♥

      Poista
  10. Hei Hanna!
    Olen aika uusia lukjoitasi ja tykkään kovasti kodistasi ja blogistasi johon löysin lehtijutun perusteella.
    Meillä eteismurheet jo helpottaa kun kolme vanhinta lasta on lentänyt pesästä :) Eteinen oli aina sekaisin ja kenkiä täynnä,olipa kaappeja ja hyllyjä vähän eli paljon.
    Kun rakensimme autotallin, arkieteiseksi vaihtui kodinhoitohuoneemme ja kaaos siirtyi sinne :) Sainkin vasta kunnostettua tuota tilaa,tulokset näet blogissani.
    Salmiakkiruudutus olisi kyllä ollut ihana, ei varmastikaan laatoittajan unelma.Itse päädyin asentamaan ruutumaton kodariin myös suoraan koska mattoa olisi mennyt kaksinkertainen määrä.Raha ratkaisi :)
    Eteisesi näyttää kodikkaalta ja hyvässä järjestyksessä olevalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaos tosiaan varmasti siirtyy. Mekin kuljettiin vanhassa kodissa takapihan kautta autolle. Ovi oli olkkarissa eikä siihen jäänyt kenkiä tai muutakaan kampetta, mutta se roudaaminen eestaas oli aika inhottavaa. Ja lumisten lasten kantaminen sinne oikeaan eteiseen. Meillä tuo osittain vielä mullalla oleva piha lisää eteiseen kantautuvan kuran määrää.

      Kiva, kun Ani löysit tänne ja jätit vielä kommenttiakin!

      Poista
  11. Oon sitä lajia, ettei mun hermot kestä tulla sotkuiseen ja ahtaaseen eteiseen, joten rakennettiin väljä eteinen :) Siinä tilassa mahtuu pukemaan ja riisumaan iso sakki yhdellä kertaa. Kamat säilötään vaatehuoneen puolelle (on siis eteisessä sekin). Vieraiden vaatteille on oma kaappi. Kodarin puolella on lisää naulakkotilaa sekä kuivaustilat märille ulkovaatteille syvennyksessä verhon takana. Kaikki on siis katseilta piilossa mutta vaivattomasti saatavilla. Vaatehuone on välillä kaaoksessa/pursuilee, mutta koska se jää oven taakse on varsinainen eteinen siisti. Oon tyytyväinen ratkaisuun, vaikka en yhtään pistäisi pahakseni toista vaatehuonetta kaikille liikunta- ja harrastuskamppeille.

    Juu, raksamiesten käsitys tuntuu usein yltävän vain helpoimpaan toteutustapaan :D Ruutulattia näyttää joka tapauksessa kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä kuulostaa olevan toimivat ja hyvin mietityt ratkaisut. Kun kaiken saa kätevästi piiloon, ei kaaoskaan niin haittaa :)

      Poista
  12. Eikös sitä pitäis tulla joka tapauksessa kotiin aina vähän pää vinossa, niin ilta kotona sujuisi rattoisasti :) Olisi kaikki paikat kohillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. silmät kiinni vois olla paras :D

      Poista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥