tiistai 14. toukokuuta 2013

Ihana piha

 
 
 Ihana piha, sellainen meille on tulossa.
Naapurikin oli katsonut samaa.
Anopin ansiosta, joka kaiken tämän istutuspuuhan on ahkeroinut ♥
 
 
Tuossa keittiön ikkunan alla on pieni liuskekivipatio, jonka ympärille on istutettu kolme syreeniä, valkoisia. Äitienpäiväni kylvettiin lasten kanssa niiden juurelle hauskannäköinen kesäkukkaseos. Pepin kukkapenkki, luulisin. Sekin piti konsultoida ystävältä, voiko ne siihen istuttaa. Haaveena on, että saisin napsittua siitä kukat maljakkoon pitkin kesää. Ja juoda korituolissa kahvit kukkivien sireenien juurella. 
 
 




 
Etupihan kukkapenkkiin on nyt istutettu yksi jalokärjö, kartiovalkokuuset, pienet pallotuijat, alppiruusu ja Bellikset. Yllätin ylipuutarhurin ostamalla tuo Bellikset ihan vain kun ne oli kivan näköisiä, mutta ovat kuulemma oikein hyvät. Tuohon etukukkapenkkiin on tulossa vielä ainakin pioneja, liljoja, idänunikkoja ja syysleimuja. Jos oikein muistan. Saunaterassin suojaksi laitettiin Humalaa kiipeämään heinäseivästä pitkin. Se toivottavasti tuo vähän näkösuojaa naapuriin. Toisella puolella kasvaa ihanaa hortensiaa.
Tänään mummi teki lapsille mansikka- ja pottumaan ja muutaman rivin porkkanaakin kylvivät.




 Tättärästä on kasvamassa aikamoinen puutarhuri. Innoissaan on aina auttamassa, erityisesti kastelemassa. Ehkä se on tarttuvaa, olen nimittäin monena iltana istunut koneella katselemassa!!! puutarhajuttuja ja suunnittelemassa mitä voisin vielä haluta pihalle. Minä! Puutarhamyymälöissäkin on ravattu ennätystahtiin. Eilen ajoin serkkuni pihaan, jossa kasvaa valtavasti raparperia ja pyysin kaivamaan meille alut. Auton takakontti oli täynnä raparperia ja kiviä, juu-u. Tuo kamala sepeli sokkelin vieressä saa päälleen luonnonkiviä ja eilenkin kiipeiltiin lasten kanssa pitkin tienposkessa olevia hiekkakasoja niitä keräämässä. Mies tosin on pessyt kätensä tästä hullulle vaikuttavasta hommasta. Ei se ymmärtänyt sitäkään miksi naapurin pihasta piti eilen roudata vanha iso pata meidän pihalle. Sellainen joka oli täynnä vanhaa multaa, kiviä ja murkkuja. Nuori mies katsoi vähän pitkään, kun pataa kyselin ja lupasi sen ihan ilmaiseksi. Se on aika ihana vaikka hortensialle. Tänään avasin taas suuni ja kannettiin toisen naapurin miehen kanssa kasa vanhoja punatiiliä meidän uudelle mansikkamaalle. Ne olisi menneet huomenna jätelavalle. Heidän pihavajassaan voisi olla kuulemma muutakin kiinnostavaa..
 
 
Toukokuu, lempparikuukausi!!
 


28 kommenttia:

  1. Ihan kysyn että mitä ihmettä nuo tiilet tekee tuolla mansikkamaalla?? Aikas hankala kulkea poimimassa mansikoita.samoin nuo aukot mansikantaimien ympärillä on ihan liian isot.Kankaaseen leikataan vaan ristiveto ja taimi istutetaan siihen.Näin juurinysty on suojassa ja ympärille ei pääse kasvamaan rikkaruohoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsos, meillä mikään ei ole ihan niin justiinsa, ei varsinkaan pihalla. Muutaman marjan jos lapset saavat, ollaan oikein tyytyväisiä. Kiitos kuitenkin vinkeistä.

      Poista
  2. ...Ihanan touhukasta...ja puutarhaHommat on vaan niiiiin Terapiaa...itse aina SAAN tehdä....puutarhaTöitä SAAN haravoida....SAAN kitkea.....aiemmin kun asui kaupungissa kerrostalossa eikä ollut pihaa siitä vaan haaveili....nyt Nautin!....Kasvimaata on jo laajennettu kernaasti...ja taas tajusin että mulahan on purjosipulin taimia eikä niillekkään ole sijaa...joten laajennuksen,laajennuksen...laajennus taitaa olla tiedossa! IHANAA ALKUKESÄÄ teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laajennuksen laajennus :) käyköhän meillekin joskus noin? Kuukaudessa olen tullut kitkijäksi, mutta en tekisi, jos ei olisi "pakko"... siisti piha on vaan niin kiva!

      Poista
  3. Näyttää ihanalta ja varmasti tuleekin oikein ihana piha :) Mie tarvisin kanssa jonkun assarin kun ryhdyn hommiin kunnolla :D En ymmärrä yhtään noista kasveista, mitkä viihtyy missäkin, ja tuntuu loputtomalta suolta tuo opettelu :) Mutta toisaalta, onhan tässä vuosia aikaa. Täytyy vaan myöntää, etten oo paras ihminen kestämään tätä vaihetta, kun pihalla notkuu lautakasoja pihavarastoja sun muita varten ja maa on mulloksella, kun koneita odotellaan vielä kerran käväisemään. Eniten inhoan noita pressujuttuja siks, et täällä on tavattu kerran jos toisenkin kyitä, ja en halua et lapset yllättää moisen pressujen luota, aakeella ne vielä jotenkin näkkyy... Mutta siis, ihana piha tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuukaudessa on tapahtunut paljon, kun näitä kuvia katselee. Opettelua se kait aina vähän on. Meillä on piha jänis. Se sama tyyppi kait joka viimekesänäkin tässä aina pyöri. Saa olla kunhan ei syö omppupuuta ja jättää unikot rauhaan. En halua löytää sitä jonain aamuna ketarat ojossa kukkapenkistä...

      Poista
  4. Voi hyvää päivää tuota ensimmäistä kommenttia.. Puutarhan besserwisserit pysykööt puutarhablogeissa, tai ainakin jättäkööt tympeät viisastelut sikseen. Minäkin olen aloittelija puutarha-asioissa, ja kyllä, erehdyksien kautta oppimalla on menty monessa asiassa. Innostus ja pihatöistä saatava riemu on kuitenkin ykkösasia eikä ole niin vakavaa jos ei osaa tehdä aina oppikirjan mukaan! Äh, kylläpäs alkoikin ärsyttää.

    Mutta tosi ihanilta kuulostaa kyllä teidän pihasuunnitelmat! Tämä on toden totta vuoden paras kuukausi!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on moneen menoon :) meilläkin tehdään ja opetellaan. Yhden perennan jo siirsinkin kun oli väärässä paikassa. Ensi kesänä osataan sitten taas jo paljon enemmän!

      Poista
  5. Ihana anoppi ja ihanampi pikkupuutarhurin alku :)) Mekin raahattiin iso pata pihaan..mutta tehtiin siitä GRILLI! Upea tulee!!! Siis teiän pihapiristä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täällä on jo niin paljon vihreämpää ja uusia kukkia kukassa. Kiva huomata ero ihan muutamassa viikossa :)

      Poista
  6. Mahtava anoppi sinulla!
    Nuo bellikset ovat kauniita....minullakin pihalta niitä löytyy...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja kivaa kun hänelle se ei ole pakko vaan intohimo.

      Poista
  7. Todellakin ihana piha sinulle tulossa !!! Valtava kukkameri ja kaikkia ihania yksityiskohtia...

    Tuosta kivien roudamisesta tienvarsilta...ei kuulosta ollenkaan hassulta. Mammani nimittäin kuljetti päivän vaunulenkiltä meidän Englannista osteuissa vaunujen alakorissa kiviä hiekkateiden varsilta...sanoi aina että kotia kohti oli niin valtava lasti...ja monta hienoa kiveä jäi kuulema keräämättä, heh. Me ite aikoinaan ihan törkeesti vaan tilattiin kuorma pyöreitä kiviä louhokselta...hmmmm...sopisikohan sellaisia kiviä huvilan ympärille johonkin...nyt kun sitä puutarhaa taas jatketaan tehdä..

    MiMa Huvilalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin varmaan kannattaisi tilata iso kasa kiviä jostain :) hitaasti edistyy. Kukkia on ihana ostaa lisää, kun ne palkitsevat heti.

      Poista
  8. Ihanalta näyttää teidän piha! Vielä kun sais saman vauhdin meidänkin kesäpihan tekemiseen (tai lähinnä kukkien istutukseen.) . Ehkäpä heinäkuussa Tättärän juhlat juhlitaan jo pihalla nautiskellen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin on jo kitketty viime viikosta :)

      Poista
  9. Onpa vaan ihana piha :) inspiroi minuakin, oma piha kun on ihan vaiheessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) vaiheessa täälläkin, mutta voiko piha olla koskaan valmis? Luulen nälän kasvavan syödessä!

      Poista
  10. IHan varmasti kaunista, kun kukinta huipussaan. Ihanalle näyttää. Ja hauska kuulla, että joku toinenkin kuljettelee kivä takakontissa :) Meillä on osa tuotu vallan mökiltä asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et arvaa miten odotan kukintaa muutaman vuoden päästä. Nyt kaikki näyttää vielä niin pieneltä ja keskeneräiseltä.

      Poista
  11. Todella kaunis piha, aivan ihana!
    BTW blogissani on arvonta, tervetuloa osallistumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pieni mutta aika soma minustakin :)

      Poista
  12. Hyvältä näyttää! Niin se puutarhakärpänen vaan iskee kun itselle saa laittaa :)
    Saanko kysyä mistä tuo oven vieressä oleva valaisin on? Samantyylinen hakusessa omakotitaloon.. Saa rumat käpyvalaisimet väistyä tieltä ja mahd. pian :D

    Aurinkoisia kesäpäiviä!

    T.M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä ei kumpikaan muista mikä tuon lampun merkki on. Rakentaja sen pyynnöstäni hommasi ja ihan paikallisesta sähköliikkeestä se löydettiin. Toivottavasti löydät kivat!

      Poista
  13. Hienolta näyttää ja hauskaa, kun olet itsekin juonessa mukana! Kivien keräily saattaa olla perinnöllistä... Tanskasta ja Gotlannista tuotiin aikoinaan tuliaisiksi kiviä auton takakontissa! :)

    VastaaPoista
  14. Vielä tuosta mansikkamaasta - se on ihana ja hieno! Sitäpaitsi on hauska tasapainoilla noilla kivillä kun hakee mansikoita ja Tättäräkin voi opetella keräämään rikkaruohoja - sekin voi olla mukavaa puuhaa! Ja äkkiä nuo aukot kasvaa umpeen!
    -mummu

    VastaaPoista
  15. Tosi hieno piha! Kyllä teillä on ollut hortonomi jos toinenkin töissä! Ihana mummi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ja innokas mummi :) Viihtyy rikkaruohojenkin parissa paljon paremmin kuin minä!

      Poista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥