maanantai 1. joulukuuta 2014

naisten pikkujoulut

 
 
Viime viikonloppuna mies suuntasi lasten kanssa mökille ja meillä oli kolmen naisen pikkujoulut. Herkuteltiin ja höpöteltiin kellon ympäri. Säätä ei tarvinnut ottaa puheeksi, niin paljon meillä oli muuten juttua. Kun olin lasten kanssa kotona viisi vuotta, oli äärettömän tärkeää saada vertaistukea ja aikuista seuraa muista äideistä. Ja sitä onneksi oli! Ensin tehtiin vaunulenkkejä heistä toisen kanssa ja toisen kanssa sitten seisottiin rinnakkain leikkipuistossa lähes päivittäin viiden vuoden ajan. Siinä oppi toisesta aika paljon. Töihin palattuamme jatkui "äititerapia" jumpan pihalla, joskus montakin tuntia. Nyt kun arki vie, nähdään aivan liian harvoin. Mutta onneksi edes silloin tällöin. Nämäkin kekkerit saatiin pystyyn viikossa ja niinhän ne parhaat "bileet" kai syntyykin.
 


Kattaus taitaa toistua jouluna aika samalla kaavalla. Annon lilanharmaa pussilakana liinana ja kynttilänjalat ja astiat sitten sitä sun tätä.
 
**
 
Torstaihin asti on vielä aikaa osallistua Koiramäen joulun arvontaan.

3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ja miten ihanan kodikas tunnelma! Parhaat juhlat syntyvät varmasti hyvin spontaanisti lyhyellä varoitusajalla. Mukavaa, että ystävyytenne on säilynyt vielä töihin paluun jälkeenkin.

    VastaaPoista
  2. Ihana tunnelma välittyy kuvista :)

    VastaaPoista
  3. Wau, miten ihanalle näyttää. Ertyisesti nuo viikunat kutsuu mua ;D

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥