lauantai 29. elokuuta 2015

kesän viimeiset mekkokelit?


Uskomatonta, mitä vauhtia viikot juoksevat. Jälleen ollaan viikonlopussa ja miten ihanaa on herätä siihen pirteänä. Pitkästä aikaa! Jos viime viikonlopusta meni puolitoista päivää vain huilatessa, on tänä aamuna sellainen olo, että jaksaisi jo vaikka mitä. Ihana tunne! Iltapala- ja aamupalapöydässä ollaan poltettu kynttilöitä ja jäin miettimään jokohan tämän kesän kesämekkokelit olivat siinä? Viikolla havahduin syksyn tuloon (ja pimeän). Ilma oli lämmin, torstainakin  +20'c, mutta koivut kellertävät ja asfalttia koristavat puista pudonneet lehdet. Vielä on kuitenkin kesäntuntu ilmassa, mutta syksyn maisema ja valo jo mielessä. Tilaisuuden tullen kaivoin yhden lempimekoistani ylle. Viime kesän pilkullinen suosikkini. Iltavuoron aamuna oli aikaa touhuta kaikkea turhaa. Kihartaa hiukset ja kuvailla kesän viimeisiä kukkijoita. Liljat ovat täydessä loistossaan, samoin kaunopunahatut ja syysleimut. Eilen sitten satoikin jo ihan syksyisesti. Ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun piti aamulla kaivaa lapsille välikausivaatetta ylle ja saapasta jalkaan. Ajatus villapaidoista ja huiveihin kietoutumisesta alkaa tuntuu itseasiassa aika mukavalle. Kaikki nahkakengätkin putsasin ja käsittelin valmiiksi syksyä varten.





Meillä näyttää paistavan tänäänkin. Taidan siirtää vaatehuoneen raivauksen johonkin sateiseen päivään ja mennä pihalle nauttimaan paisteesta. Sinne riipumattoon vaikkapa. Tänä kummallisena kesänä olen muuten ollut ruskeampi kuin koskaan. Kalpakka olen aina, kesät talvet, mutta nyt niin sisko kuin äitikin ovat ihmetelleet päivettynyttä ihoa. Aika toispuoleisesta sellaista kylläkin. Se riippumatto :) Opettelen myös mustan värin käyttöä. Päätin palkita itseni rankasta työrupeamasta selvittyäni jollain Marc by Marc Jacobsin laukulla. Niitä monesti sovitin Loft 2:ssa ja aina vaan joku tökki. Ehkä se kultainen laatta oli liian prumeluuri. Nahka aavistuksen tönkköä. Päädyin lopulta tuohon varsin simppeliin Marc O'Polon laukkuun. Mustavalkoinen Odd Mollyn neuletakkikin löysi kaappiini vaihdettuani pitkän Grandmama neuletakin siihen. Loistava tapa muuten uudistaa vaatekaappia ilman rahaa. Vaihtokaupat. Omasta kaapista olen tehnyt muitakin löytöjä. Viime syksynä ostamani ponchomallinen neule oli jo vähällä päätyä siskon kaappiin. Nyt se on ollut ylläni jo monena aamuna, vähän kuin takkina.

2 kommenttia:

  1. Täällä on niin viileää, uusi "viitta" on kovassa käytössä - sulkemassa syliin lämmittäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vielä tänäänkin hieno ilma. T-paidassa pärjäsi. Ensi viikoksikin lupaa vielä kaunista. Toivottavasti sinnekin!

      Poista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥