keskiviikko 2. syyskuuta 2015

viikko jo puolessa välissä


Keskiviikko jo! Sitä lapsetkin äsken päivittelivät ruokapöydässä. Meillä on menossa tämän syksyn ensimmäinen (onneksi!) äiti-lapsi viikko, kun mies reissaan töissään ympäri Suomen. Reissupäivinä meillä on kotona ihan omat rutiinit. Äitin säännöt, jotka ovat ehkä aavistuksen tiukemmat kuin noin muuten. Tai paremminkin niin, että en jaksa montaa kertaa sanoa samasta asiasta. Kun on tottunut jakamaan hommia ja ne apukäsiparit ovatkin toisella puolen Suomea, vaatii kaikki vähän tarkempaa valmistelua. Iltaisin varataan vaatteet pinoihin, kaivetaan kattilat ja kipot ja kupit esiin aamua varten. Eilen tein ison kattilallisen ruokaa, jota me sitten lämmitellään nämä muuta päivä. Perjantaina lupasin viedä lapset hamppareille alkavan viikonlopun kunniaksi. Vuosi vuodelta pääsen onneksi lasten osalta helpommalla. Ymmärtävät jo puhetta (ainakin välillä ;) ja osaavat toimia reippaasti ohjeiden mukaan niin, että kaikki ehditään aamulla oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Henkisesti nämä reissut ovat aina ihan yhtä raskaita. En voi olla luottavaisin mielin ennenkuin saan viestin tai soiton, että mies on päässyt turvallisesti hotellille. Ihan joka kerta! Liikenne on arvaamaton. Viime syksynä sain pidätellä kyyneleitä, kun neiti kysyi "saadaanhan isi kotiin, ihan varmasti". Kyllä, saadaan ♥ Mitä muutakaan tuohon voi vastata. Itsekin monesti mietin, miksi kummassa murehtia, mutta minkäs sille voi. Huoli on varmasti periytyvää. Mummi on pyytänyt aina soittamaan, kun ollaan kotona. Siltikin, vaikka matkaa on ollut muutama kymmen kilometri.



Hurr, niin se syksy taisi tulla. Tänään on ollut jo ihan viileää ja pilvistä. Kuvat ovat viikonlopulta, mutta kyllä kynttilöitä poltellaan ihan arkenakin. Syksyn huomaa siitäkin, että telkkarista tulee joka ilta jotain hömppää. Lähden nyt varaamaan ne huomiset pinot ja antamaan lapsille iltapalaa, niin voin istahtaa sitten sen hömpän pariin. Mukavaa loppuviikkoa!

5 kommenttia:

  1. Samanlainen murehtijä täällä, lapsi myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän aina välttää oman huoleni esiintuomista lasten kuullen. Mutta minkäs sille voi. Huomenna saadaan isi kotiin :)

      Poista
  2. Niin tuttua täälläkin- sekä nuo "tiukemmat" rutiinit yksin lasten kanssa ollessa että tuo huoli. Jaksamista sinne 💕

    VastaaPoista
  3. Niin tuttua täälläkin- sekä nuo "tiukemmat" rutiinit yksin lasten kanssa ollessa että tuo huoli. Jaksamista sinne 💕

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥