lauantai 5. joulukuuta 2015

himmeli


En muista koska olisin viimeeksi askarrellut. Sitten näin koulukaverini fb seinällä ihan tosi hienon himmelin. Kyselin, josko hän tekisi meillekin, mutta hän kehoitti poikkeamaan kirjakauppaan ja kokeilemaan itse. Osaisin kuulemma varmasti. No koklasin, harjoittelin, hermostuin ja harjoittelin lisää. Mittailin väärin ja sain epäsymmetrisiä kuvioita aikaiseksi. Tekniikankin opin vasta viimeisten kohdalla. Lopputuloksena vähän persoonallinen himmeli, mutta tykkään kyllä. Pillejä jäi niin paljon, että nyt kun osaan, voisin tehdä toisenkin. Koukuttaa.

Lähestyvä joulu mielessäni olen taas karsinut ja raivannut. Enemmänkin. Tekisi mieli tyhjätä kaikki kaappien ja hyllyjen päälliset, jemmata tavaroita niin varastoon kuin säilytyslaatikoihinkin. No mutta tänään ei kuitenkaan raivata eikä siivota vaan juhlitaan pikkujouluja. Aikuisten pikkujouluja. Ihan yön yli ja aamulla tonttu jättää lapsille kylpyläkutsun. Ei ole ensimmäinen kerta kun uiputellaan itsenäisyyspäivänä.



Mukavaa viikonloppua!

11 kommenttia:

  1. Tosi hieno himmeli! Siehän osaat... ;) SN

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän vinksvonks se on mutta kuuluu kai vähän himmelin olemukseen.

      Poista
  3. Mikähän sen sun tytön lelukaapin värisävynumero on, se turkoosn sävyinen vanha koulukaappi.

    MiMa Mårbackasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedät, en valitettavasti osaa kertoa sitä. Kaappi oli tuon värinen kun se muutti meille ja muistaakseni maalattu joskus yhdeksänkymmentä luvulla.

      Poista
  4. Himmelikuume senkun kasvaa kauniita himmeleitä katsellessa :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥