sunnuntai 3. tammikuuta 2016

simppelit jutut


Toivottavasti teillä on ollut mukava viikonloppu. Kyllä tuo yksi ylimääräinen vapaapäivä on vaan kiva! Heti uuden vuoden alkuun siivottiin kuusi pois ja joulu jemmaan. Lapset halivat ja pusuttivat tontut ja ne säilöttiin keittiön sohvan sisälle, kunnes ensi marraskuussa niitä on taas jo ikävä. Neiti halusi pitää vielä omassa huoneessaan joulutunnelmaa ja se sallittakoon. Tyhjään niitä sieltä sitten pikkuhiljaa pois. Koti on muutenkin avaran tuntuinen ja valoisa (kiitos lumen). Jätettiin kuusen paikalla ollut nojatuoli meidän makuuhuoneeseen ja siellä ollut korituoli sai jäädä ainakin toistaiseksi vielä varastoon. Muutenkin kaikki simppeli ja selkeä tuntuu nyt aika hyvälle. Tyhjä kaapinpäällinen, paljas pöydänpinta ja lapsetkin viipottavat pelkissä villakerrastoissa luistelun jäljiltä. Luistelinpa muuten minäkin tänään. Oliskohan joku kymmenen vuotta edellisestä kerrasta... Kun tuo pienempikään ei tarvitse enää apua, päästään kiertämään luistelukenttää koko porukalla. 






Pieniä uudistuksia olisi kiva tehdä. Maalata meidän makkarissa tuo vielä vanhalla tapetilla oleva seinä ja selasinpa eilen niin uusia sohvatyynyjä kuin mattoakin olkkariin. Haluaisin myös yksiväriset pellavalakanat sänkyyn. Joutsenen #joutsenaamu kisassa voittamani untuvatäkki on i-h-a-n-a ♥ Niin lämmin, että makkarissa ei ole edelleenkään lämpöjä päällä. Vain pönttiksen lämpö olkkarista. Joku kiva juliste pitäisi löytää tuohon pönttiksen kylkeen. Siinä on nyt perhosjuliste (vai onkohan peräti joku lahjapaperi), mutta haluaisin välillä jotain muuta. Mutta mitä? Taidan tietää kenelle laitan viestiä ja kyselen parhaat vinkit... Ja vinkatkaa ihmeessä tekin!


Muutama päivä lomaa ennen arkeen paluuta. Mukavaa uutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Niin kiva tuo näkymä huoneiden läpi tuonne lastenhuoneeseen. Meilläkin siivottiin joulu pois eilen ja tänään lastenhuoneestakin jo. Minulle aika ajoissa, mutta joulukuusi oli pari kertaa päässyt kuivumaan (hups!), joten päätin, ettei jäädä odottamaan, että se alkaa kovin karista (ja ihme juttu, ettei se nyt paljon karissutkaan kuten yleensä, kun edes yrittää hoitaa kuusta tunnollisesti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosta läpihuoneiden näkymästä itsekin. Rakennusvaiheessa sai vaan tarkkaan miettiä mitä tapettia mihinkin laitetaan.

      Poista
  2. http://www.taitoshop.fi/Julkaisut/Ebba_Masalin_opetustaulut

    Näitä mietin meille, kun kohta alkaa tyttöjen huoneen remontti (vihdoin!). Täytyy vielä miettiä laittaisko esim. yhden ison vai kollaasin pieniä... aika tummia nuo ovat, joten pitää vielä kartoittaa vaaleampiakin vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin tuo Masalinin kärpässieni ihan "aitona" koulutauluna :)

      Poista
  3. Ihania kuvia kauniista kodista ❤️ Mistä olet hankkinut nuo tuolien istuintyynyt? Todella nätit. -Tarja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuintyynyt on Greengaten ja jo monta vuotta vanhat. Turkoosin ja punaisen liitto on herkullinen :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Blogisi on ihana, kuvat tunnelmallisia ja tänne on aina ihanaa palata fiilistelemään teidän kaunista kotia <3 ! Nyt toi kaunis tapetti ei jätä mua enää rauhaan, olen nähnyt siitä jo uniakin :D. Pakko siis kysyä; mikä on tuo viimeisessä kuvassa näkyvä tapetti, joka pystymuuritakan takaa kurkkii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kommentti! Kiitos ❤ Olkkarin tapetti on Tapettitalon.

      Poista
    2. Piti vielä tarkistaa nimi ja se on wiener-jugent.

      Poista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥