sunnuntai 14. helmikuuta 2016

♥ 14.2. ♥


♥ Hyvää ystävänpäivää

Kiitos ihan jokaiselle teistä, kun käytte täällä ja välillä ehditte jättää jotain viestiäkin. Ne on tärkeitä ja niiden ansiosta tämä on kivaa puuhaa. Joskus ahdistun ihan suunnattomasti siitä, että näen täällä käyvän ihmisiä, sellaisiakin joiden ei tarvitsisi. Ihmisten uteliaisuus joskus hämmentää, samoin tuntemattoman huikkaus ja kiitos kivasta blogista. Positiivisessa mielessä toki tuo viimeinen. Välillä sitä ihmettelee itsekin miten on lähtenyt koko hommaan mukaan, miksi sitä haluaa jakaa siivun omasta elämästään muille. Ehkä siksi, että muiden blogeja on niin kiva lukea ja olenpa saanut myös ihania uusia ystäviä tämän kautta. Vaikka toista ei olisi koskaan livenä tavannutkaan tai vaikka vain kerran, voi jostakin tulla ilahduttava osa omaa elämää. Erityisterveiset Mikkeliin ♥ Ja pusut kaikille "tosielämän" ystäville ♥ On onni saada pitää ympärillään ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla. Lapsuuden ystäviä, serkkuja, aikuisena löydettyjä sielun siskoja. Minulla on myös ihan huiput työkaverit, parhaat, ja se jos mikä on tärkeää. Heidän kanssaan kun tulee vietettyä iso osa arkea. Ihanaa, kun olette olemassa!




Kuvat, kuinkas muutenkaan kuin ihanasta Loft no2:sta. Jälleen kerran :)

6 kommenttia:

  1. Kiitos mun lemppariblogin pitäjälle :) Käyn täällä usein. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ompa ihana kuulla ❤ kiitos!

      Poista
  2. Nuo näyttää niin hyviltä! Pakko saada maistaa... Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥