perjantai 5. helmikuuta 2016

viikon päätteeksi vapaata


Hyvän arkiviikon kiva päätös on vapaapäivä perjantaina. Aamulla herätyskellon soidessa oli ihana tajuta, että se ei olekaan oma vaan miehen. Sain vielä kääntää kylkeä ja herätä muun porukan tehdessä lähtöä jo ulko-ovella. Heipat sanottuani kömmin takaisin untuvapeiton alle ja vetelehdin sängyssä Aamulypsyä kuunnellen ja instagramia ja blogeja selaillen useamman tunnin. Pönttikseen sai laittaa tulet heti aamusta, sisällä kun oli himpun yli +19'c. Eskaria ja koululaista hakiessa oli ihan pöpperöinen olo. Olikohan tullut nukuttua liikaa. 

Runebergin päivän kunniaksi käytiin ostamassa välipalaksi tortut. Ulkonäkö hyvä, mutta maku... no olisi pitänyt tänäkin vuonna leipoa itse. Ajattelin vain, että ei tulis syötyä niin montaa. Iltapäivä vietettiin lasten kanssa pitkästä pitkästä aikaa uimahallilla. Täällä eskarit saavat kymmenen kerran uintikortin kaupungilta. Se menee vanhaksi toukokuun lopussa ja arvatkaa monta uintikertaa ollaan käytetty. No se tasan yksi, tänään. Pitää käydä useammin, kun ei se vesikään ollut niin kylmää kuin muistin. Pienempi ui sujuvasti maskin ja snorkkelin kanssa allasta päästä päähän. Liikkeellä pysyessä ei tullut kylmä ja olihan meillä aika hauskaa saunassa, kun muistettiin millainen mustelma toisessa kankussani on. Tipuin viime viikonloppuna lattialle lasten pinnatuolin liitosten petettyä. Uinnin ja saunomisen jälkeen olikin kamala nälkä eikä sitä jaksanut muuta kuin lojua sohvalla.



Huomasitteko, että laskiaissunnuntai on jo tänä viikonloppuna. Toivottavasti olisi edes hieman pakkasta niin päästäisiin muutama mäki laskemaan. Tällä viikolla ollaan oltu muutenkin tosi ahkeria liikkumaan ja ulkoilemaan. Yhtenä iltana lykin vaunuja luistellen ja se kävi hyvästä jalkatreenistä. Yllättävän rankkaa. Tällä viikolla olen ollut myös erityisen tyytyväinen influenssarokotteisiin. Tuo inhotus on kuulemma kaatanut jo ison osan koululaisia. Pysykäähän terveinä ♥ Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistäsi ♥