keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

hurahtanut



Jos teet jotain, tee se kunnolla. Äidiltä oppimani lausahdus, jota ei nyt olisi ehkä tarvinnut ottaa ihan kirjaimellisesti tämän hurahduksen kanssa. Innostuin nimittäin joitain viikkoja sitten juoksemaan (en ole vuosiin pystynyt) ja tyypilliseen tapaani hurahdin sitten oikein kunnolla ja jo ekasta lenkistä lähtien ajatuksella, että koko matka on sitten pakko jaksaa juosta. Vaikka kaikki juoksukoulut kai opettavat, että kävele muutama minuutti, juokse hetki ja taas kävele. Ja lisää juoksua asteittain. No olen lisännyt ja lenkit pitenevät kaiken aikaa, mutta en kävele. Juoksukunto kyllä kehittyy onneksi tosi nopsaan ja välillä seurana pyöräillyt neiti on kyllä pitänyt huolen, että -on pakko pystyä puhumaan. Sunnuntain tunnin lenkillä ei ollut montaa hetkeä hiljaa. Jos ajeli kauempana edellä ainakin lauloi mennessään. Mies oli onneksi mukana ja vastaili välillä ja työnsi pyöräilijää isoimmat ylämäet.



Saa nähdä kuinka kauan tämä innostus kestää ja vieläkö syksyllä houkuttaa lähteä pimeille kaduille kipittelemään. Toivottavasti! Nyt alkukesästä ollaan ehditty juosta (mies juoksee monesti mukana) niin helteellä kuin koleallakin säällä ja opetella kuhunkin keliin sopivaa varustusta. Ihan piti käydä sunnuntaina ostamassa takki, että tarkeni lenkille. Lenkkarit päivitin onneksi heti alkuun. On aika erilaista juosta uusilla ja tosi kevyillä kengillä kuin niillä yli kymmenen vuotta vanhoilla Adidaksilla. Nyt kun vielä oppisi syömään sopivasti hiilareita päivällä, että jalka nousee kepeästi illalla. Syön töissä aika kevyen lounaan ja se meinaa kostautua lenkillä vaikka kotona syödäänkin lasten kanssa vielä iltaruoka. Reittejä vaihdellen ollaan kartoitettu eri pituisia matkoja ja täällä melkein "maalla" näkee lähelläkin peltoja, hevosia laitumella ja Saimaakin pilkistää useammasta kohtaa. 2/4 tämän viikon lenkeistä takana.



5 kommenttia:

  1. Hei! Juoksu on myös mun yks lemppariharrastuksista, talvikaudella juoksen vähemmän, mutta nyt taas treenailen heinäkuun puolimaratonille. :) Leppoisia juoksuaskelia ja mukavaa kesää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolimaratooni, wau! Serkku ehdotteli, josko mentäisiin syksyllä juoksemaan porukalla midnight run. Talvella pitäisi käydä juoksemassa välillä vaikka salilla... Pitää houkutella seuraa mukaan niin tulisi mentyä. Mukavaa kesää sinnekin!

      Poista
  2. mulla on sama hurahdus päällä...ja itselläni toissa iltana meni justiin n. tunnin lenkki täysin juosten ja arvaa oliko voittajan Fiilis...kyllä se vaan kolmen lapsen jälkeen on ilo että vielä se onnistui...niin tänään taas on pakko päästä---eilen vähän jalkoja jumitti...ja hei uudet treeni kamat inspiroi :D ja onhan se etri kiva kun ei hiosta pusero tai paina kenkä !!!? :D hyvä me mamat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me hurahtaneet 😄 Meillä on ollut ajatus, että sunnuntai olisi pidemmän lenkin päivä ja herkuttelusta kerätyllä energialla pidennettiin kokoajan sunniteltua reittiä kun juoksu kulkikin ihan kevyesti. Ja toi pakko päästä, tuttua! Vähän töiden mukaan mietin viikon lenkkipäivät. Tänään on vapaa. Ja uudet kamat todella inspiroi. Nyt tarvisin pitkähihaisen paidan ja teepparimallikin puuttuu. Vielä on topissa (ja takissa) tarennut. Hyvä me!!

      Poista
    2. selailin uusia juttuja ja kurkasin samalla...juu ite taas haluis topin...ja kans sellasen pitkähihaisen ...liityin facessa urheiluvaate kirpparille en nyt muista virallista nimeä mut siellä näytti levan kans ihan uusiakin...onhan ne aika arvokkaita...mut nythän niitä saattas alesta saada...täytyy kehua sellasia niken juoksu shortseja...on kuin ei mitään...oikeet "liitohousut" :D ihania lenkkejä...änään oli lenkkeiltävä ruohonleikkurin kaa---hiki vali kaipa se ajaa samaa asiaa!! lämmintä juhannusta!

      Poista

Kiitos kivasta viestistäsi ♥