keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

melkein zen

Ronja Tyrenin fb sivuilta poimittu
Hassu tunne huomata poimivansa kaikkea työhön ja stressiin liittyviä ajatuksia ja juttuja näin kesken kiireisimmän työviikon. Voiton puolella jo ollaan, joten tästäkin rutistuksesta selvitään hengissä ja ainakin kohtalaisen täysijärkisenä :) Onnea on, kun saa tehdä työtä, mikä on mielekästä ja kivaa (ainakin suurimman osan ajasta, ainahan ei edes voisi olla), palkitsevaa ja mikä parasta, ihan parhaan tiimin kanssa. Ja sopiva määrä stressiä saa suoriutumaan entistä paremmin, eikös se usein niin ole. Vuosien mittaan sitä onneksi oppii asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen, venymään tarvittaessa mutta pitämään huolen myös itsestään ja omasta jaksamisestaan. Kantapään kautta kylläkin. Ja kaikkea ei onneksi aina tarvitse tehdä itse. 





Omia jaksamisen avaimiani ovat olleet kaikki sellainen asiat missä ei tarvitse ajatella mitään. Ja jutut, mitkä voi tehdä yksin. Rikkaruohojen kitkeminen, viime kesänä mustikoiden kerääminen, riippumatto, kirjat. Eilen kammettiin koko porukka iltaruoan jälkeen pyöräajelulle. Vaikka vähän väsytti, niin kyllä piristi ja ilmassa tuoksui jo ihan kevät. Monesti nollaan illalla pääni kuunnellen hetken Aamulypsyn päättömiä juttuja. Ne saavat hyvälle tuulelle ja ajatukset pois kaikesta muusta. Takuuvarmasti. Monesti nukahdan kesken kaiken. Lisäksi huomaan lupaavani helposti jotain "palkintoa", kunhan tästä selvitään. Niin itselleni kuin muillekin. Lauantai aamuna se on brunssi. Kiitos tämän viikon ponnisteluista. Ja vapaapäivä maanantaille. Pieniä juttuja mutta niin kannustavia.


Olisi kiva kuulla, mikä saa sinut jaksamaan?


tiistai 29. maaliskuuta 2016

arjesta juhlaa



Ilmoita, että ollaan vielä viikko lomalla -totesi toinen lapsista. Siinä sitten mietittiin miten loma tuntuu lomalta ja viikonloput viikonlopuilta, kun välillä on arkea. Välillä sitä tylsääkin. Ja loppujen lopuksi kuitenkin just sitä parasta. Eikä tässä ole koulujen kesälomaan kuin muutama kuukausi. 

Nyt on aika siivota pääsiäiskoristeet jemmaan, vaihtaa suklaat salaattiin, nauttia näistä ihanan valoisista illoista ja jatkaa viikonloppuisin pyykinkuivatusta pihalla. Ihan parasta! Eka lakanapyykki kuivui hetkessä aurinkoisella seinustalla. Koululaiselle kaivoin välikausivaatteet ja kevätkengät polttelee niin lasten kuin äidinkin mielessä.



Aurinkoista loppuviikkoa! 
Arki on taas toisista totta, kun tänään pääsen kiinni siihen töissä odottavaan katastrofikasaan hommia. Huhhah (sanansyöttö ehdotti -juhlat. Oliskin.)! Teillä on toivottavasti kevyempi arkeen paluu ja lyhyt työviikko.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

pääsiäiskakku



Vapailla ehtii vaikka mitä. Myös tänne blogiin ihan vaikka joka päivä. Pitkät pyhät ovat kyllä ♥ Ollaan ehditty olemaan miehen kanssa kaksin, yhdessä lasten kanssa, grillattu, luettu, pyöräilty, kahviteltu ja saatu vielä siskon perhe kylään ja appivanhemmat yllätysvierailulle. Syöty suklaata. Pääsiäispyhiä ollaan osattu arvostaa meillä kyllä aina. Pidennetty viikonloppu, joka tuntuu aina paljon pidemmällä. Ennen lasten koulua oltiin monesti talvilomalla aina pääsiäisen aikaan. Siitä sai helposti puolentoista viikon loman. Kaksi vuotta sitten ahkeroitiin viikko aitaa takapihalle juuri pääsiäisen aikaan. Nyt piha on lunta tulvillaan. Ja vettä. Lämpö on sulattanut tiet niin, että ollaan päästy muutamalle pöyräretkelle. Toppatakit päällä tosin. Eilen ajettiin kolmen kilometrin matka kauppaan, pienin jätskinkiilto silmissä. Sen voimalla jaksoi. 




Tuon syötävän söpön serkun ♥ sijaan syötiin pääsiäiskahveille mangojuustokakkua. Tein gluteenittoman ja laktoosittoman version k-ruoka sivujen ohjetta mukaillen. Ja koristeluidean kopion suoraan Pulsan aseman kakusta.

Mangojuustokakku

pohja:

paketti Semperin gluteenittomia digestivekeksejä
75 g laktoositonta voita

täyte:

5 liivatelehteä
1 prk vauvojen mangososetta
2 dl lakt. vispikermaa
1 prk lakt. mangorahkaa
1 rs (150g) lakt. tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
2 rkl sitruunanmehua

kiille:

 3 sp Pirkan vauvan luomu mangososetta
3 liivatelehteä
2 rkl vettä


  • 1. Hienonna keksit. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.
  • 2. Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • 3. Sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, sokeri ja mangosose. Kiehauta sitruunanmehu mikrossa tai pienessä kattilassa. Purista liivatelehdet kuiviksi ja lisää kuumaan mehuun. Sekoita tasaiseksi. Lisää liivate-mehuseos mangotäytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Nosta vuoka jääkaappiin hyytymään vähintään 3 tunniksi.
  • 4. Pane kiillettä varten liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita puristellut liivatelehdet veteen. Tyhjennä mangososeet kulhoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeen joukkoon ja sekoita hyvin. Levitä kiille tasaisesti kakun pinnalle. Siirrä jääkaappiin hyytymään 1-2 tunniksi.
  • 5. Irrota kakku vuoan reunoista varovasti veitsellä ja nosta tarjoiluvadille. Koristele.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

pääsiäiskattaus



Tämän pääsiäisen värit tulivat suoraan noista Pentikin Narsissi servieteistä. Tai ajatus pöytäliinasta oli jo olemassa ja valkoinen kaipasi väriä kukkiin ja servietteihin. Vähän hilkulle meni, että Pentikin kuorma ehti ennen pääsiäistä. Onneksi ehti ja myyjä olikin iloinen, kun viimein sai ne meille kuormasta kaivaa. Olin nimittäin käynyt kyselemässä niitä ainakin kolmesti... Liina on, kuinkas muutenkaan kuin valkoinen pellavalakana. Kiirastorstaina kipitin vakio kukkakauppaani mukanani kuva Pentikin sivuilta. Siitä sitten yhdessä poimittiin värit tämän vuoden pääsiäiskimppuun. Valkoisia ja liloja Inkaliljoja, muutama vaaleanpunainen Neilikka, kaksi minigerberaa keltaisena ja ikisuosikkini, lime Lumipalloheisin oksa. Vähän vihreää ja rento sidonta. Peppi Pitkätossu meininkiä pyysin ja sillä yleensä onnistuu. Kipsimunissa suklaayllätyksiä lapsille (ja miehelle). Tuo Enostudion kirppislöytö, multicandlepin, ilahduttaa niin arkena kuin juhlanakin.



Tänään saadaan siskon perhe pääsiäiskahveille. Valkoinen liina tuskin on enää illalla valkoinen, mutta mangotuorejuustokakku on toivon mukaan tuhottu. Kesäaika ja valoisaakin valoisammat illat. Tykkään!



lauantai 26. maaliskuuta 2016

ihan liikaa kuvia Pulsan asemalta



Pitkänperjantain päiväkahvit Pulsan asemalla. Ja tälläkin kertaa mukanani ensikertalaiset. Ihan niin kuin nyt joka kerta on ollut. Eikä paikka pettänyt tälläkään kertaa. Ei se edes olisi mahdollista! Muutama Bungalowin keittiöpyyhe ja alempana kuvissa näkyvä Willian Morris henkinen tyynynpäällinen tarttuivat mukaani putiikista. Kahvia, teetä ja ihanat herkut. Ja kovin ystävällinen palvelu, kuten aina ♥ Petra kertoi, että aseman yläkerta aukeaa kesällä. Jotain sisustukseen liittyvää kuulemma...

















Kaikki niin kaunista ja suloista! 
Mainio kesäretkikohde kauempaakin. Haaveilen, josko kesällä vaikka pääsisin Pulsaan yöksi.


perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pitkää perjantaita


Pitkää Pitkäperjantaita. Eikös sitä aina toivo, että vapaa tai loma olisi mahdollisimman pitkän tuntuinen. Nyt toivon sitä erityisesti, töihin kun jäi eilen aikamoinen katastrofikasa hommia odottamaan ensi viikkoa. Onneksi ostin Jojo Mayesin uusimman kirjan. Siinä on 450 sivua upottaa ajatukset johonkin muuhun. Sama kaava jatkuu siis kuin kesälomalla. Vain riippumatto puuttuu. Takapihan terassi putsattiin lumesta muutama viikko sitten, joten grillata meinattiin kyllä kuulemma nyt pääsiäisen aikaan. Leipoakin ajattelin, rahkapiirakka kuin kuuluu meidän pääsiäiseen ihan yhtä vahvasti kuin joulukuusi jouluun. 

Lapset ovat lomailleet serkkujen luona mökillä. Eilen tuli viestiä, että haluaisivat olla vielä toisenkin yön. Varsinainen suurperhe siellä viiden serkuksen kera. Ja meillä kotona niin hiljaista, että piti oikein laittaa musiikkia soimaan. 



Mukavia pyhäpäiviä!


keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

no ne vitsat


Lupasin näyttää teille meidän perinteisestä poikkeavat virpomavitsat. Kaikki on nyt toimitettu, joten voin näyttää mitä vietiin niiden muutaman perinteisen oksan lisäksi. Kipsimunia. Muutama ilta askarreltiin ja sotkettiin neidin kanssa kylppärissä ja saatiin aikaan reilu kymmenen erikokoista ja erinäköistä munaa. Meinasin kattaa pääsiäispöytään valkoisen pellavaliinan, värikkäät servietit ja muutaman munan kukkien lisäksi. Näihin ollaan piilotettu nyt niin tipuja, ohraa kuin helmililjojakin. Ja serkkupoikien pääsiäispalkat.



Lapset pääsivät jo pääsiäislomalle ja serkkujen luo. Huomisen listaan kirjaan ruokakaupan lisäksi kirjakaupan, kukkakaupan ja viinikaupan. Kiirastorstai.